torstai 27. huhtikuuta 2023

Librela

 Tänään oli taas kuukausi kulunut edellisestä Librela-pistoksesta ja niimpä lähdimme Keelan kanssa matkaan. Yllätys odotti perillä, juuri tänään kaikki lähialueen P-alueet olivat suljettuna koska siellä oli asfaltointi menossa, no aikamme sivukatuja koluttuamme, löysimme yhden tyhjän ruudun. No hämmästykseni oli suuri kun Keela lähti juosten kohden klinikkaa ja suoraan palvelutiskille. No siihen se matka sitten loppui, Keela ei suostunut liikahtamaan tiskiltä yhtään mihinkään, vaikka kerroin hänelle, että kaikki nauraa meille voitaisiinko nyt mennä tuonne huoneeseen, ei voitu. Joten kysyin, voiko sen pistoksen nyt antaa tällä kertaa tässä tiskin vieressä, no kyllä siinä se sitten annettiin kun koira ei kerran liikahtanut mihinkään.

Seuraavaksi halusin varata ajan Rose´lle rokotuksia varten ja kerroin hoitajalle, että haluaisin luottolääkärillemme ja aika pitäisi olla klo 15:15. Hoitaja katsoi minua ja sanoi no ompa tarkka aika?  Juu on kun silloin saa apuvoimia paikalle kun en tiedä suostuuko Rose´tulemaan tänne klinikalle niin on sitten apuvoimia työntämään ja kantamaan. Aloin kuullostaa jo omissakin korvissani oudolle, miten hemmoteltuja nuo koirat oikein ovat kun ne päättävät kävelevätkö vai eivät?? No ei voi koskaan tietää....


Onneksi täällä kotona ja pihalla ne ainakin seisovat omilla jaloillaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti