sunnuntai 30. huhtikuuta 2023

Vappuaatto

 Tänään on vietetty vappuaatto Belunalaiseen tapaan. Ensin on rakennettu minun kasvihuoneeni valmiiksi ja  minun ensimmäisellä kasvihuoneellani on kaveri. Aikamoinen rakentaja tuo minun KePoni.



Seuraavaksi täytyy sitten valmistaa istutuslaatikoihin sopiva kasvualusta ja laittaa tukikepit valmiiksi ja sitten puuttuu enää taimet. No ei KePolta hommat lopu kun seuraavana pitää kääntää tuo meidän "perunapelto" koska siitä tuleekin nyt auringonkukkapelto. Kohta myös kesäkukat voidaan tuoda kotiin tuolta myymälästä ja istuttaa purkkeihin nekin pitää kaivaa varastosta esille.

Rose´piti vahtia, että me saatiin rauhassa rakentaa. Mutta sitten Rose´huolestui sillä Keela joutui pesulle. Keela ei joutunut sen takia pesulle että olisi ollut likainen vaan me saatiin eläinlääkäriltä ohje, pestä Keela Zincoseb shampoolla ja eilen sain sen sitten apteekista joka oli sen minulle tilannut. 


Keelan turkista tuli aivan ihana tuolla shampoolla jonka tarkoituksena on uudistaa ihoa ja tasapainottaa sitä, lievittää ihon kireyttä, lisätä ihon kimmoisuutta ja kosteuttaa ihoa. Ihoa ei saanut hangata mitenkään ja kuivaaminen oli tärkeää ja me kuivattiinkin turkki viileällä tuulella eli puhallettiin turkki kuivaksi kuivurilla. Keela itsekkin vaikutti tyytyväiseltä.


Roseá kyllä hieman huolestutti tilanne ja Rose´päätti pysytellä ulkona ettei vain joutuisi pesulle.

Mamma eihän mun tarvi tulla pesulle?

Hyvää ruokaa masut täynnä ja KePolla oli tippaleipää jälkiruuaksi, mutta kummallista en yhtään muistanut että olin jo syönyt omani eilen.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti