keskiviikko 21. huhtikuuta 2021

Aika on käymässä vähiin

 Näistä Parsaklaanin pennuista on tullut minulle hyvin rakkaita ja olen todella kiitollinen, että olen tätä pentuaikaa saanut kulkea heidän kanssaan. On ollut iloja ja on ollut murheita eli paljon tunteita  tähän matkaan on sisältynyt. Kun lopetin itse leojen kasvattamisen niin koin suurta luopumisen tuskaa ja nyt olen kuitenkin saanut vielä kerran elää tuota pentuelämää yhdessä Marja-Liisan kanssa ja pentueen äitinä on vielä oma kasvattini Lumo ja isänä uros jota todella paljon arvostan. Tänään olin auttamassa kun pennut pääsivät "kylpylään" eli tänään oli pentujen pesupäivä.

Pesut sujuivat hyvin kaikki pennut antoivat pestä itsensä ja kuivaus varsinkin oli tosi mukavaa. Tosin yksi pennuista oli päättänyt kylpeä vesikupissa ja oli sitä mieltä, että taasko pääsee pesulle. Ennen kylpyä käytiin valokuvassa 7 vko ja ne kuvat tulevat blogiin huomenna. Kun oli kylvetty oli päiväunien aika ja sitten saatiinkin ruokaa. Jäkiruuaksi olikin sitten tarjolla kynsien leikkausta. Pennut antavat todella hyvin leikata kyntensä.

Apulaisista taisi olla tässä hommassa enemmän haittaa kuin hyötyä. Kun kaikki toimenpiteet oli tehty alkoi leikkihetki.








Tällä alla olevalla kuvalla koko pentuporukka toivottaa kaikille kauniita pennuntuoksuisia unia.
Elämä on ihanaa


1 kommentti: