maanantai 12. huhtikuuta 2021

Käärmeet

 Paratiisissä on se kuuluisa käärme. Kyllä saa nyt olla käärmetutka herkillä. Tänään oltiin ensin Rose´n kanssa lenkillä ja Rose´han tunnetusti loikki pomppii joka suuntaan ja metsästää kaikkea liikuvaa. Yht´äkkiä Rosé peruutti ihan kiinni minun reiteeni (Kiitos Anna kun olet opettanut koirani peruuttamaan), pysähdyin ja siirsin koiran taakseni ja silloin huomasin aikamoisen lötkön edessämme. Peruutettiin molemmat ja vaihdettiin suuntaa, mutta ei auttanut huomasin toisen joka oli hieman maastoutunut kuusen juurelle. Siirryttiin rivakasti pois alueelta. Toscan kanssa kohdattiin vielä yksi ja silloin päätin että tämä osa metsästä on nyt meidän osalta rauhoitettu. Keelan kanssa mentiinkin sitten ihan toiseen suuntaan eikä kohdattu villiä luontoa.




Sulautuvat kyllä niin hyvin tuohon maastoon, että ei voi olla varma että edes huomaisi heitä jos ei ihan tielle osu. Kunnioitan kyllä käärmeidenkin elämää ja pyrin antamaan heidän elää rauhassa ja luotan että myöskin minä ja koirani saamme olla rauhassa eikä yhteen törmäyksiä tule.


Sitten pentuterveisiin.

Hups minä taas täällä

Tänään pentumamma-Marja-Liisalla on ollut hyvin kiireinen päivä. Koko päivän on puhelin soinut kun pikkuinen prinsessa on saanut monta hyvää koti ehdokasta.  Vielä ei kotia ole valittu vaan haastattelut jatkuvat vielä huomenna. Ei ole helppoa kasvattajan valita noita koteja, tiedän sen omasta kokemuksesta. Kaikki tuntosarvet pitää olla esillä, että tekee oikeita ratkaisuja, että löytää kodit missä pennuista pidetään huolta ja missä ne ovat yhtä arvokkaita kultakimpaleita mitä ne ovat kasvattajalle itselleen. Pitää myös löytää yhteinen sävel lyhyenkin tuttavuuden perusteella perheiden kanssa jotta yhteydenpito perheen ja kasvattajan välillä säilyisi koiran koko eliniän. Pitää olla helposti lähestyttävä ja sosiaalinen, että perheet uskaltavat ottaa yhteyttä pienimmissäkin asioissa. Samalla pitää kuitenkin muistaa, että pennut ovat perheidensä koiria ja heidän yksityisyyttään pitää kunnioittaa. Jos lupaa perheille että on tavoitettavissa "24/7" niin silloin perheiden on lupa luottaa että aina saa apua ja neuvoja, mutta kasvattaja ei halua ensin lukea fb:stä pennun ongelmista jos sellaisia tulee. Kyllähän fb:stä löytyy kaiken alan tohtorit ja neuvojat , mutta kannattaa aina ensin hyödyntää kasvattajan osaaminen. Katsotaan mitä huominen päivä tuo tullessaan pentulaatikon arkeen. Pennut ovat kuitenkin täysin tietämättömiä kasvattajan puuhista, ne vain syövät, leikkivät ja touhuavat niin että mamma koirakin on illan tullen valmis nukkumaan.



2 kommenttia:

  1. <3 Tuli mieleeni taas Keijon ja Eemelin kohtaaminen ja yhdessäolo <3 <3

    VastaaPoista
  2. Se olikin ainutlaatuinen kohtaaminen <3

    VastaaPoista